Muistan miten 50-luvulla makasimmme koko perhe sairaana, äiti oli ainut , joka ei saanut tartuntaa. Silloin riehui aasialainen. Kuumepulveria syötiin, yskään otettiin kamferiin kastettu sokerinpala.Naapuri tuli lainaamaan lääkkeitä. Sanoi, että heillä taitaa mennä samaan hautaan koko perhe, niin ovat huonossa hapessa. Eivät menneet,kaikki selvisivät kuten meilläkin. On kai se ollut valtava vastustuskyky ja sitkeys. Vasta nettiaikaan tulin tietämään, että aasialainen, H2N2, tappoi jopa 4 milj. ihmistä, sairastui 900 milj. Suomessa kuoli 1300 ja kolmasosa kansasta sairastui. Nyt ajattelen, että onneksi tiedonkulku ei ollut samanlaista kuin tänään. Ei osattu pelätä eikä murehtia. Oli vain radio ja sanomalehti. 60-luvun lopulla sairastimme hongkongilaisen. Oli paha tauti sekin. Onneksi en tiennyt, että sekin tauti tappaa 1 miljoonan ja jopa 1 miljardi sairastuu.En vähättele nyt leviävää sikanuhaa. Kerron tämän siksi, että olen nyt vasta ymmärtänyt silloisen tilanteen vakavuuden.Muistan kuin eilisen päivän sairautemme. Ihan korvissa soi se sisarusten yskiminen ja kuumehourailu. Ja miten hyvää oli äidin antama kuuma mehu. En ikinä unohda kuumepulverin makua. Isä toipui nopeimmin ja hoiti meitä äidin apuna. Yöllä he puhuivat, että selviääkö kaikki hengissä vai tapahtuuko pahin. Olihan se kolkkoa kuultavaa. Maailma muuttuu, me sen mukana. |