Tavoistani poiketen kävin katsomassa elokuvan. En katso niitä yleensä edes televisiosta.
Elokuva oli Dome Karukosken ohjaama Kielletty hedelmä. Se kertoo kahdesta vanhoillislestadiolaisesta tytöstä, jotka lähtevät kaupunkiin koettelemaan siipiään. Maria on avoin, aistillinen ja lapsellinen. Rakel lähetetään hänen peräänsä "pitämään kädestä kiinni". Nuoruus on kuohuvaa aikaa, ja monenlaiset houkutukset koskettavat uskovia nuoria siinä missä muitakin.
Elokuva pureutuu juuri niihin asioihin, joita lestadiolaisuudessa pidetään sopimattomina uskon kannalta. Tytöt joutuvat kaltevalle pinnalle, helppo saalis paholaiselle. Varsinkin Maria näyttää tietoisesti haluavan kokeilla uusia asioita ja ajattelee pyytävänsä niitä sitten kerralla anteeksi.
Elokuva käyttää elokuvan keinoja: dramaattisia kohtauksia, paljasta pintaa, lähikuvia ja liian voimakkaita ääniefektejä. Kielletyssä hedelmässä on myös paljon kaunista. Hyvin taiteellisen ja latautuneen vaikutelman teki kohta, jossa tytön ja pojan kädet liikkuivat samalla liikekielellä hyvin lähellä toisiaan, koskettamatta kuitenkaan toisiaan.
Varsinkin Mariaa esittävän Amanda Pilkkeen näyttelijäsuoritus on loistava. Marian suoruus, avoimuus ja lapsellisuus tekee hänestä sympaattisen, ja kohtaukset saavat humoristisia piirteitä. Esimerkiksi hän kertoo pussailun maistuneen vähän niinkuin kalalta.
Lestadiolaiseen oppiin ei varsinaisesti elokuvassa puututa. Elokuva on tehty ulkopuolisen silmin. Eräässä kohtaa äiti sanoo Rakelille, että on paha nähdä, kun oma lapsi palaa helvetin liekeissä.
Lestadiolaisille tällä elokuvalla ei ole erityistä annettavaa, onpahan vain elokuva elokuvien joukossa. Kenties joitakin kysymyksiä se voi herättää, vaikkapa sen, että täytyykö irtioton liikkeestä olla aina dramaattista.
Kino K. |