Torstaina neljäspäivä joulukuuta luin lehdestä Tapio Vilkunan kirjoituksen kolmesta ryssän Tiltusta, joiden ääni tuli tutuksi, minun ikäisilleni lukijoille, jotka muistamme sota-ajan Tiltuineen. Nämä Tiltut kävivät sotaansa Jahvettia eli Yrjö Kilpeläistä vastaan, joka radiossa oikoi heidän naurettavia valheitaan.
Neuvostoliiton silloiselle politiikallehan suurin osa Suomen kansaakin vain nauraa hörähteli.
Olen itsekin eräässä kirjoituksessani maininnut näiden Tiltujen toiminnasta sota-aikana ja sodan jälkeenkin. Seitsemänkymmentä luvulla minä näin ja kuulin isekin yhden Tiltun puheita ja juttuja eräässä linja-autossa, kun olimme matkalla Leningradissa.
Kun hän aloitti puheensa, oli hänen äänensä heti minulle tuttua, sillä nuoruudessani sain kuulla sitä paljon. Lainaankin tähän nyt pätkän. Kansa oli hiljaa sen nimisestä kirjoituksestani, joka on julkaistu Nivalan viikko -lehdessä. Mikä näistä kolmesta oli tämä näkemäni Tiltu, sitä en kyllä pysty sanomaan.
Nämä akathan puhuivat varmaa tietoa sotahullujen kapitalistien turmiollisesta vallasta Suomessa ja ihmisten vapauden riistoista meillä. Liittoutuneiden Valvontakomission nimissä saimme sieltä määräyksiä, joilla ajatuksiamme yritettiin sitoa.
Kaikista Tiltujen puheista tunki esiin neuvostohaamu ja kommunistit meillä suunnittelivat vallankumousta. Ulospäin kuitenkin piti näyttää että Suomessa oltaisiin vapaita.
Sodan päätyttyä olin jo kolmetoista vuotias, joten sota-ajasta minullekin oli muotoutunut jo omat käsitykseni, jota kiinnostus maamme lähihistoriaan on vielä myöhemminkin lisännyt.
Tämä Tapion kirjoitus täytti mielessäni sen puutteen, jota olen sinne kaivannut, kun joskus Tiltuja muistelen. Tiltun näkeminen tapahtui jossakin Leningradin kadulla, kun hän tuli miehineen oppaaksemme linja-autoon ja he istuivat auton etupenkkiin minun ja vaimoni eteen.
En ole pidempää tuntia ennen kokenut kuin silloin, kun tämä pariskunta autoon tuli. He tuoksuivat niin kamalalta, kun vaimo aukoi suutaan siinä edessäni ja puhui tutulla Tiltun äänellään. Kertomanilaista kärsimistähän se sota-aika oli ja vielä pitkään senkin jälkeen, aivan yhdeksänkymmentä luvulle saakka.
Sero |