Otit esiin hyvin tärkeän asian – tai oikeastaan kaksi: Ensinnäkin pyhäkoulujen ja yleensäkin seurakunnan kasvatustyön pyrkimyksenä on olla vanhempien tukena kristillisen kasvatuksen antamisessa. Pyhäkoulutyössä eletään kuitenkin suurta muutosvaihetta: ne vähitellen loppuvat, koska vanhemmat eivät enää tuo lapsiaan pyhäkouluun.

Toinen huomionarvoinen asia on vapaaehtoistyö, jollaista esimerkiksi juuri pyhäkoulu on menneinä vuosikymmeninä ollut. Seurakunnan kasvatustyössä, diakoniatyössä ja musiikkityössä on tälläkin hetkellä satoja vapaaehtoisia. Ilman heitä – siis teitä seurakunnan toiminta Nivalassa olisi hyvin toisenlaista.
Näin seurakunta luo paikkakunnalla oleville asukkaille monenlaisia hyviä mahdollisuuksia palvella lähimmäisiään. Onni ei tule tavoittelemalla, vaan luopumalla – siis palvelemalla, auttamalla, tukemalla ja näkemällä vaivaa lähimmäisten hyväksi.

Ystävällisesti
Martti Viljanen
kirkkoherra

Otanpa tähänkin kantaa, eli kerron vaatimattoman mielipiteeni. Muistikuvissani säilyvät hienoina hetkinä lapsuuteni pyhäkoulut 1950-luvun alussa. Vanhemmilleni lienee ollut tärkeää tämä pyhäkouluasiakin, vaikka he eivät ns. uskovaisia olleetkaan. Siellä oli lapsen mukava käydä, sai enkelikuvan vihkoon joka käynnillä. Kauniita asioita puhuttiin ja laulettiin. Myöhempinä aikoina lienee nämä pyhäkoulut kuin myös rippikoulut muuttuneet nykyaikaisemmiksi (lieneekö sitten mennyt kehitys huonompaan suuntaan).