Nivala.orgNivala.org keskustelu Angelina verkkokauppa
 | Foorumin etusivu | Rekisteröidy | Vastaa | Etsi | Tilastot | Ohje |
Lukijoiden ajatuksia Nivala.org keskustelu / Lukijoiden ajatuksia /

Realismi ja faktat päätöksenteon pohjaksi

Kirjoittaja NiVi
Tiedottaja
#1 | Lähetetty: 30 Tammi 2009 12:23 
Kaupunkien ja kuntien hallituksissa valmistellut päätösesitykset ja päätökset sekä hallituksissa että valtuustoissa ovat monesti, jopa pääsääntöisesti vailla todellisuuspohjaa ja realismia. Näyttää sille, että uskotaan ja luotetaan ulkopuolelta annettuihin tavoitteellisiin tietoihin ja konsulttien tavoitepohjaisiin laskelmiin ja esityksiin. Vain harvoin em. nähden esitetään sellaisia kriittisiä kysymyksiä tai arvioita, että voivatko annetut tiedot ja konsulttien laskelmat ja esitykset pitää paikkaansa.

Hyvänä esimerkkinä em. kaltaisesta asioiden valmistelusta ja päätöksenteosta käy Kalajokilaakson alueen jätevesien käsittelyyn, eli "hukkaputken", siihen liittyvän puhdistamon rakentamiseen sekä Nivalan Vesihuolto Oy:n taholta ilmoitetut jätevesimaksutaksojen kehitykseen ja korotuksiin liittyvät ennakkolaskelmat.

Kun Nivalan kaupunginvaltuusto joulukuussa 2006 teki päätöksen, joka käytännössä tarkoitti sitä, että Nivalan taajaman jätevesien puhdistaminen siirretään Nivalan Vesihuolto Oy:ltä Vesikolmio Oy:n hoidettavaksi ja että Vesikolmio rakentaa "hukkaputken" Haapajärveltä Kalajoelle ja siihen liittyvän puhdistamon, niin tuolloin merkittävimpänä päätöksen perusteena Nivalassa oli Nivalan Vesihuolto Oy:n taholta voimakkaasti korostettu tieto siitä, että kyseisen päätöksen johdosta jätevesitaksat nousevat vain 50 %. Vaihtoehtona ko. vesiyhtiö esitti, että jos jäädään oman puhdistamon varaan, taksat nousevat 100 %.

Vielä lokakuussa 2008 kyseisen Nivalan Vesihuolto Oy:n taholta valtuustolle vakuutettiin, että jätevesien siirtäminen Vesikolmiolle ja em. investointien toteuttamisesta seuraisi vain 25 %:n suuruinen tarve jätevesitaksojen hinnankorotuksille.

Em. kaltaista tietoa näyttää annetun myös muissa ao. kunnissa ja kaupungeissa.

Nyt on aiheellista vakavasti pohtia sitä, mikä on ollut ja on eräillä tahoilla tosiasioita vastaamattomiksi tiedettyjen tietojen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle päätöstenteon pohjaksi antamisen tarkoitus ja miksi päättäjät nielivät karvoine päivineen kaiken heille esitetyn?

Nimittäin jo nyt, kun vasta vain jätevesien puhdistaminen on siirretty Vesikolmio Oy:lle, niin jätevesitaksojen korotus on ollut vajaassa parissa vuodessa n. 45 %. Eli siis vaikka "hukkaputki-" ja puhdistamoinvestoinnit ovat vielä kokonaan toteuttamatta.

Kun em. investoinnit aikanaan tultaneen tekemään, niin jätevesitaksojen korotukset ovat enemmän kuin todennäköisesti kääntyneet täysin päinvastaiseksi, kuin mitä Nivalan Vesihuolto Oy:n taholta joulukuussa 2006 ja vielä lokakuussa 2008 vakuutettiin. Oletettavasti taksat em. investointien toteutuessa noussevat joulukuun 2006 tasosta 120 – 150 % jos ei enemmänkin.

Jo tapahtunutta hurjaa 45 %:n suuruista hinnankorotustahtia on perusteltu yleisellä hintatason kohoamisella. Esitetty näyttää olevan vailla todellisia perusteita, sillä laskennallinen yleinen hintatason nousu jää vajaaseen kolmasosaan siitä, mitä jätevesimaksujen korotukset ovat em. vajaan kahden vuoden jaksolta. Ko. jaksolla (joulukuu 2006 - marraskuun 2008) sähköenergian energia- ja siirtomaksut ovat nousseet n. 21 -24 %, rakennuskustannusindeksi n. 10 – 12 %, ansiotasoindeksi n. 7 - 8 % ja elinkustannusindeksi n. 6-7 %. Yleinen kustannustason nousu jäteveden pudistamisessa pitäisi täten olla korkeintaan n.12 – 13 % luokkaa. Korotuksen lähtötasosta sen verran, että jätevesien puhdistamisen tulos v. 2006 oli n. 75.000 € voitollinen. Miksi siis tapahtuneet korotukset esitetään johtuviksi ilmeisen virheellisesti esitetyistä syistä? Jos syyt ovat ilmoitetun mukaisia, ovat em. yhteensä 45 %:n korotukset ylisuuria ja syytä kohtuullistaa.

Heikki Häyrynen
Nivala

Kirjoittaja Lopitsoi
Käyttäjä
#2 | Lähetetty: 30 Tammi 2009 15:17 
Läpinäkyvyyttä kunnan toimintoihin, on ainaski mainostettu joten nyt ois selvityksen paikka:
jotta mihin mennee vesiyhtiön voittorahat????????????????

Kirjoittaja olija
Käyttäjä
#3 | Lähetetty: 21 Helmi 2009 21:53 
Tästähän oli jo puhetta. Ilmeisesti halutaan jatkaa vesi-, jäte- ja jätevesijutuista. Jätän jätteet omaan huomaansa!

Kirjoittaja Nimetön
Nimetön
#4 | Lähetetty: 21 Helmi 2009 23:53 
Hohhoijaa sanon minä.. Ei edes jaksa kommentoida tuollaista..

Kirjoittaja v 8
Käyttäjä
#5 | Lähetetty: 24 Helmi 2009 22:57 
no kommentoisit nyt.

Kirjoittaja olija
Käyttäjä
#6 | Lähetetty: 28 Helmi 2009 21:23 
Eipä oo viikkoon tullut asiallisia kommentteja?

Kirjoittaja Nimetön
Nimetön
#7 | Lähetetty: 1 Maalis 2009 01:22 
Ei kyllä millään jaksa lukea enää noita mr.hh:n kirjoituksia..

Kirjoittaja Lopitsoi
Käyttäjä
#8 | Lähetetty: 1 Maalis 2009 10:32 
Jokkaisen omakotiasujan lompsaan negatiivisesti vaikuttavat asiat ja päätökset eivät kiinnosta, miksi?
Vaikuttaa nämä korotukset (esim. jäteveen) vuokriinkin, vai onko "nimettömät" siivellä asujia?

Kirjoittaja Nimetön
Nimetön
#9 | Lähetetty: 1 Maalis 2009 11:43 
HH:n jutut on turhaa pilkun viilaamista. Kaikki hinnat nousee. Kustannus -menot kasvaa niin pakkohan firmojen jostaki on rahat sada että voi pyörittää toimintaa. Jos vaan HH:n linjalla edettäs Nivalassa, ei Nivala kehittyis koskaan. Ei ihme ettei Nivala nouse ku täällä on näköjään paljon kitisijöitä..

Kirjoittaja Lopitsoi
Käyttäjä
#10 | Lähetetty: 1 Maalis 2009 12:41 
Tottakai normaalit hinnankorotukset kuuluu asiaan, mutta ylisuuret arveluttavat.
Esim vesiyhtiö, yleishyövyllinen laitos, EI tarvi tuottaa voittoa, riittää kun kustannukset peittyvät.
Taijat olla "yhtiönmiehiä" ku noin oot ylisuurten korotusten puolesta.

Lukijoiden ajatuksia Nivala.org keskustelu / Lukijoiden ajatuksia / Realismi ja faktat päätöksenteon pohjaksi Ylös

Vastauksesi Klikkaa tätä ikonia siirtyäksesi lainattuun viestiin

 

 ?
Voit lähettää viestejä anonyymisti kirjoittamalla käyttäjätunnuksen ja jättämällä salasanakentän tyhjäksi. Jos sinulla olisi käyttäjätili, voisit kirjautua foorumille ko. lomaketta käyttäen…
 
  Nivala.org keskustelu Foorumia pyörittää Forum Software miniBB ®