Eli Väinö Lehtinen, kuten hänen nimensä kuului. Mutta koska hän asui Lehtomaa-nimisessä torpassaan, niin kylässä vallitsevan tavan mukaan nimi kuului: Lehtomaan Väinö.
Löysin hänen valokuvansa äitivainajan jäämistöstä, sillä äiti harrasti kirjoittelua sanomalehtiin ja oli leikannut sen lehdestä joskus kahdeksankymmentä luvulla jolloin Väinökin oli kuollut. Äitini kirjoittamaa artikkelia siinä ei ollut. Väinön opin tuntemaan jo koulupoikana, sillä hän toimi käsityön opettajana Erkkilän koulussa. Väinö oli luonteeltaan mies josta minä pidin. Hän oli aivan erilainen, koska hän pystyi keskustelemaan poikastenkin kanssa heitä kiinnostavalla tavalla.
Tämä ilmeni minulle, kun ensi kerran menin käymään hänen kodissaan ja näin hänen kirjakokoelmansa. Kirjahyllyä hänellä ei ollut. Mutta kaksihuoneisen asuntonsa kammarissa oli komero, jossa niitä oli paljon. Kirjat olivat sellaisia joita minä lukemaan opittuani innolla luin elikkä niin sanottuja lännen kirjoja. Nyt alkoi minulle apajat, sillä hän lupasi lainata niitä minulle. Niinpä sitten lainasin kirjoja häneltä, enää ei tarvinnut hakea niitä kaukaa Tuominiemestä, jossa Sarjankylän kirjasto silloin oli.
Lukuharrastusten lisäksi oli Väinöllä myös käsityötaito. Hänet tunnettiin kylässä taitavana nikkarina, jonka höyläpenkissä synty mitä vaan kukin tarvitsi. Nämä muistelut ajoittuvat niihin vuosiin, jolloin Suomessa elettiin sodan kauhujen vallassa. Mutta siitäkin me selvittiin, sillä meillä oli paljon tällaisia miehiä kuin oli tämä Lehtomaan Väinö.
Sero |