Ukkosen hyvin valaiseva kirjoitus 2.4.09 Kalevassa pani muistelemaan menneitä - eli että löysä rahankäyttöhän meillä on ollut valtiovallan taholta tapana jo kahdeksankymmentäluvulta asti.
Taannoin, kun kulkulaitosministeriksi tuli maaseutupuolueen edustaja, niin siirrettiin hyvin toimivilta valtionrautateiltä kuljetukset kumipyörille isojen Pohjois-Suomen avustusten turvin. Apuna toimintoihin riensi AK puheenjohtaja, joka olikin edustajana useamman kauden eduskunnassa.
Mikä oli järki tällaisessa toiminnassa - jättää rautatiet ja kalusto kehittämättä rappeutumaan yli kymmeneksi vuodeksi ja tukea rekkarallia avustuksilla. Samalla tukittiin jokseenkin kaikki valtatiet liikenneruuhkiin. Rahalla on ihmeellinen voima. Se siitä. Suomella oli hyvä monisatavuotias postilaitos, joka kulki kaikkien lähettyville ja oli aina saatavilla. Joka postissa oli myös postipankki. Kansa oli tyytyväinen, sitähän oltiin kuin yhtä perhettä. Postilaitos oli kannattava liikeyritys ja tuotti voittoa valtiolle ja hyvinvointia sekä turvallisuutta kansalaisille. Olivathan konttorit polkupyörämatkan päässä kotoa.
Tele oli suomalainen kaapeliorganisaattori, joka yhdisti suomalaiset puhelin- ja teleoperaattorina. Mutta tämä ei riittänyt nuorille teknokraateille, vaan posti ja tele piti saada tuottamaan suurta rahaa, josta johtajat voivat ottaa osansa huomaamatta. Kun liikenneministerikin oli suosiollinen niin muutoshan oli mahdollista tehdä. Ei muuta kuin yhtiöt yhdistetään ja nimi muutetaan Soneraksi ja pörssiin. Postista tehtiin Itella pääosin sekatavarakauppojen nurkkiin jakelupisteiksi. Myös vanha pankkitoiminta loppui siihen. Muu työvoima ulkoistettiin, paitsi johtajat, jotka jäivät riitelemään osoitteettoman postinkannon ylihinnoittelusta.
Pörssiin panon jälkeen oli helppo ruveta puhaltamaan kuplaa ja saatiinkin muutamassa vuodessa kruunun jalokivi, jolla olisi pystytty maksamaan kaikki Suomen valtion velat, jopa enemmänkin. Mutta ahneus tuli sisältä päin. Tehtiin vaikka minkälaisia sopimuksia, jotta päättäjät saataisiin palkittua tekemättömästä työstä. Huumassa kirjattiin Saksassa ostettua ilmaa kahdellakymmenelläneljällä miljardilla markalla, joka haihtui sitten ilmaan, mitä se oli ollutkin eikä sitä paljon selitetty kansalle.
Kurssin alettua pudota roimasti katosivat johtajat ja omistaja valtio möi yhtiön ruotsalaiselle Telialle. Kaupassa meni valtion omistama, maata käsittävä kriisitilanteita varten tehty salainen televerkosto, joka nyt on siis kansainvälisessä omistuksessa ja siis mitätön. Valtio omistaa nyt Telia-Sonerasta 13 %, mikä ei riitä tekemään kriisinaikaista turvaverkkoa. Suomen postilaitos ja Suomen Tele ovat nollan arvoiset. Oikein hoidettuina posti ja tele olisivat nytkin kruunun jalokiviä.
Suomen valtiolla / Imatran voimalla oli tosi tuottavia, ympäristöystävällisiä sähkövoimaloita ympäri maata, jotka jauhoivat läpi vuorokauden edullista energiaa kansalle. Sähkön hinta pidettiin edullisena, koska se auttoi selviytymään sodan jälkeisestä kurimuksesta ja saatiin siltä osin maata jaloilleen. Se oli onnellista aikaa kansalle, sillä jokainen sai olla tarpeellinen kansalainen.
Valtiovalta alkoi sodan jälkeen suunnitella omaa öljynjalostamoa, jonka pääkoordinaattoriksi kutsuttiin Raade, joka epäitsekkäästi teki yhtiöstä kansainvälistä tasoa olevan jalostamon, Neste Oy:n. Se antoi varmuutta suomalaiseen energiahuoltoon ja oli kannattava laitos valtiolle. Mutta maestron väistyttyä tuli tilalle nuoret teknokraatit (ekonomit), jotka eivät hyväksyneet tuotoksia, vaan yhtiö piti saada tuottamaan suurta rahaa, josta on mahdollista jakaa johtoportaalle. Yhtiö päätti lähteä maailman suurimpien öljynporausfirmojen kumppaniksi Karibian-merelle. Mutta se oli liikaa Nesteelle. Yhtiö oli vähällä mennä vararikkoon. Silloin valtio yhdisti Imatran Voiman ja Neste Oy:n ja konkurssilta vältyttiin ja nimeksi tuli Fortum. Sitten alkoi vaarallinen kuplan puhallus. Palkkaussopimuksia tehtiin sitä vauhtia, että perässä eivät pysyneet valtio-omistajat alkuunkaan osakkeita ja bonuksia antaessaan. Ne muutettiin välittömästi rahaksi, koska rahalla ei ole korvamerkintää. Jopa vuonna 2007, kun kauppa ei käynyt osakkeilla, niin ministeri Pekkarinen hyväksyi ostettavaksi yhtiölle takaisin 300 miljoonan euron arvosta osakkeita. Näin saatiin kuivaa rahaa jaettavaksi.
Lähes kolmen miljardin euron lumene-osto Venäjän kaasuvoimalasta oli samaa luokkaa kuin Soneran Saksan ilmakaupat. Niistä ei juurikaan ole sähkön kuluttajille puhuttu. Se siitä.
Ukkoselle sanoisin, että kansallisilta monopoliyhtiöiltä ei ole moraalisesti oikein vain kuluttajahintoja nostamalla saada yhtiö tuottamaan ylisuuria voittoja ja sitä kautta maksamaan ylisuuria optioita.

Kansalainen